|
Kauppahallissa...Original TextKauppahallissa, lihan ja juuston ja vihannesten tuoksussa, lauantai-iltapäivän tungoksessa, kun pikkutytöltä karkasi ilmapallo, punainen pallo kohosi nopeasti sinisiä kattorakenteita päin, minun työni ja päiväni, nopeat matkat, kun meri on herännyt, lokit huutavat. Me olemme niin voimattomia. Nissenin kahvilan yläkerrassa katselin kuvia, jotka esittivät entisiä aikoja, kun miehet istuivat pöydän ympärillä lukien runoja ja polttaen piippua, Unioninkadulla auringonpaisteessa säikkyivät autojen katot, tulppaanit ja narsissit loistivat. Kelluin meressä ja katsoin, kun aurinko nousi vihreitten vuorien takaa, en ajatellut mitään, tunsin olevani mukana maailman menossa, liikkeessä, päättymättömässä kehityksessä, elin, tein työtä, olin ristiriitainen järjestelmä, kaipaan takaisin Gruusiaan, niitä päiviä, kun käteni leikkivät iloisia leikkejä, vesi loiskui suruttomasti! Istuisin, odottaisin, että runo valmistuisi mielessäni, sitten kun se olisi valmis, antaisin sen unohtua, jättäisin siihen, juttelisin jonkun kanssa, joka kertoisi minulle elämästään, vaikeuksistaan ja voitoistaan naismaailmassa. Mutta olemmehan onnellisia, kun lapsemme kasvaa, teemme suunnitelmia, jotka toteutuvat aikanaan, katsomme kartasta paikkoja minne haluamme matkustaa, istuimme kerran saunan jälkeen järven rannalla, kun aurinko laski, ja tunsimme kadehtivamme kalojen vedenalaista elämää, haukea, särkeä ja ahventa, kauniita eläimiä. Maailma, muoto, lokit huutavat, kun rakastan sinua, pihakuiluun lankeaa aamun hohde.
EstonianTranslated by Hasso Krull Kaubahallis, keset liha ja juustu ja köögiviljade lõhnu, keset laupäevaõhtust tunglemist, kus väike tüdruk kogemata õhupalli lendu laskis, punane pall kerkis kiiresti siniste laekonstruktsioonide poole, minu tööd ja päevad, kiired rännakud, kui meri on ärganud, kajakad lõugavad. Oleme nii jõuetud. Nisseni kohviku ülemisel korrusel vaatasin pilte, millel kujutati vanu aegu, kus mehed istusid ümber laua, lugesid luuletusi ja popsutasid piipu, Unioni tänaval helkisid autode katused päikesepaistel, tulbid ja nartsissid hiilgasid. Õõtsusin meres ja vaatasin, kuidas roheliste küngaste tagant tõusis päike, ma ei mõelnud millelegi, tundsin end osalisena maailma rütmis, liikumises, lõppematus arengus, elasin, tegin tööd, olin vastuoluline süsteem, ma igatsen tagasi Gruusiasse, neid päevi, mil mu käed mängisid rõõmsaid mänge, vesi laksus kurbuseta! Istuksin ja ootaksin, et luuletus valmiks mu vaimus, ja kui ta oleks valmis, laseksin tal ununeda, jätaksin sinnapaika, ajaksin kellegagi juttu, kes räägiks mulle oma elust, probleemidest ja võitudest naistemaailmas. Aga me oleme ju õnnelikud, kui meie lapsed kasvavad, teeme plaane, mis saavad kunagi teoks, vaatame kaardi peal kohti kuhu tahaksime reisida, ükskord pärast sauna istusime järve kaldal, kui päike loojus, ja tundsime, et kadestame kalade veealust elu, haugi, särga ja ahvenat, ilusaid loomi. Maailm, vorm, kajakad lõugavad, kui armastan sind, langeb hoovi hommikuhelk.
LatvianPenti Sārikoski Tirgus paviljonā, gaļas un siera, un dārzeņu smaržā, sestdienas pēcpusdienas drūzmā, kad meitenītei paspruka balons, sarkanā bumba ātri cēlās pret zilajām jumta konstrukcijām, mani darbi un dienas, ātri ceļojumi, kad jūra ir modusies, kaijas kliedz. Mēs esam tik bezspēcīgi. Nisena kafejnīcas augšstāvā skatījos fotogrāfijas, kurās attēloti agrākie laiki, kad vīri sēdēja ap galdu, lasīdami dzejoļus un kūpinādami pīpi, Ūnijas ielā saules staros zaigoja mašīnu jumti, laistījās tulpes un narcises. Šūpojos jūrā un skatījos, kā aiz zaļiem kalniem aust saule, neko nedomāju, jutu, ka piedalos pasaules ritumā, kustībā, nebeidzamajā attīstībā, dzīvoju, strādāju, biju pretrunīga sistēma, ilgojos atgriezties Gruzijā, ilgojos pēc tām dienām, kad rokas spēlēja līksmas spēles, bezrūpīgi plunkšķēja ūdens! Es sēdētu, gaidītu, līdz galvā ienāktos dzejolis, un, kad tas būtu ienācies, ļautu tam aizmirsties, vienkārši pamestu, parunātos ar kādu, kas man stāstītu par savu dzīvi, kļūmēm un uzvarām sieviešu pasaulē. Bet mēs taču esam laimīgi, kad bērni aug, kaļam plānus, kas noteiktā laikā īstenosies, meklējam kartē vietas, kurp gribētos aizceļot, reiz pēc pirts, saulei rietot, sēdējām ezera krastā un jutām, ka apskaužam zivju zemūdens dzīvi, līdaku, raudu un asari, skaistos dzīvniekus. Pasaule, forma, kaijas kliedz, kad mīlu tevi, starp namiem slīgst rīta blāzma.
SwedishTranslated by Claes Andersson
I Saluhallen, i doften av kött och ost och grönsaker, i lördagseftermiddagens trängsel, när ballongen rym- de från den lilla flickan, den röda bollen steg snabbt mot de blå takkonstruktionerna, mitt arbete mina dagar, snabba resor, när havet har vaknat, måsarna ropar. Vi är så maktlösa. I övre våningen på Nissens kafé tittade jag på bilder från gångna tider, när mannen satt runt bordet läsande dikter och rökande pipa, i solskenet på Unionsgatan blänkte bilarnas tak, tulpanerna och narcisserna prunkade. Jag flöt i havet och såg, när solen steg upp bakom de gröna bergen, jag tänkte på ingenting, jag kände att jag var med i världens gång, i rörelsen, i den ändlösa utvecklingen, jag levde, arbetade, jag var ett motstridigt system, jag längtar tillbaka till Grusien, till dessa dagar, då mina hän- der lekte glada lekar, vattnet skvalpade sorglöst! Jag skulle sitta, vänta, att dikten mognade i mig, när den var färdig, skulle jag glömma den, lämna den där, prata med någon, som berättade för mig, om sitt liv, sina svårigheter och segrar i kvinnovärlden. Men visst är vi lyckliga, när våra barn växer, vi gör upp planer, som förverkligas i sinom tid, vi söker på kartan, ut platser dit vi vill resa, vi satt en gang efter bastun vid stranden av en sjö, när solen gick ner, och vi kände att vi avundades fiskarna deras undervattenliv, gäddan, braxen och aborren, vackra djur. En värld, en form, måsarna skriker, när jag älskar dig, faller morgonens skimmer in över gränden.
|
