Kauppahallissa...

Kauppahallissa, lihan ja juuston ja vihannesten tuoksussa,

lauantai-iltapäivän tungoksessa, kun pikkutytöltä karkasi

ilmapallo, punainen pallo

kohosi nopeasti

sinisiä kattorakenteita päin,

minun työni ja päiväni, nopeat matkat,

kun meri on herännyt, lokit huutavat.

Me olemme niin voimattomia.

Nissenin kahvilan yläkerrassa katselin kuvia,

jotka esittivät entisiä aikoja, kun miehet

istuivat pöydän ympärillä lukien runoja

ja polttaen piippua,

Unioninkadulla auringonpaisteessa säikkyivät autojen katot,

tulppaanit ja narsissit loistivat.

Kelluin meressä ja katsoin, kun aurinko nousi vihreitten vuorien

takaa, en ajatellut mitään, tunsin olevani

mukana maailman menossa, liikkeessä, päättymättömässä

kehityksessä, elin, tein työtä, olin

ristiriitainen järjestelmä, kaipaan

takaisin Gruusiaan,

niitä päiviä, kun käteni leikkivät

iloisia leikkejä, vesi loiskui suruttomasti!

Istuisin, odottaisin,

että runo valmistuisi mielessäni, sitten kun se olisi valmis,

antaisin sen unohtua, jättäisin siihen,

juttelisin jonkun kanssa, joka kertoisi minulle

elämästään, vaikeuksistaan

ja voitoistaan naismaailmassa.

Mutta olemmehan onnellisia, kun lapsemme kasvaa,

teemme suunnitelmia,

jotka toteutuvat aikanaan, katsomme kartasta paikkoja

minne haluamme matkustaa, istuimme kerran saunan jälkeen

järven rannalla, kun aurinko laski,

ja tunsimme

kadehtivamme kalojen vedenalaista elämää, haukea, särkeä

ja ahventa, kauniita eläimiä.

Maailma, muoto,

lokit huutavat,

kun rakastan sinua, pihakuiluun lankeaa aamun hohde.

 

 

 

Translated by Hasso Krull

Kaubahallis, keset liha ja juustu ja köögiviljade lõhnu,

keset laupäevaõhtust tunglemist, kus väike tüdruk

kogemata õhupalli lendu laskis, punane pall

kerkis kiiresti

siniste laekonstruktsioonide poole,

minu tööd ja päevad, kiired rännakud,

kui meri on ärganud, kajakad lõugavad.

Oleme nii jõuetud.

Nisseni kohviku ülemisel korrusel vaatasin pilte,

millel kujutati vanu aegu, kus mehed

istusid ümber laua, lugesid luuletusi

ja popsutasid piipu,

Unioni tänaval helkisid autode katused päikesepaistel,

tulbid ja nartsissid hiilgasid.

Õõtsusin meres ja vaatasin, kuidas roheliste küngaste tagant

tõusis päike, ma ei mõelnud millelegi, tundsin

end osalisena maailma rütmis, liikumises, lõppematus

arengus, elasin, tegin tööd, olin

vastuoluline süsteem, ma igatsen

tagasi Gruusiasse,

neid päevi, mil mu käed mängisid

rõõmsaid mänge, vesi laksus kurbuseta!

Istuksin ja ootaksin,

et luuletus valmiks mu vaimus, ja kui ta oleks valmis,

laseksin tal ununeda, jätaksin sinnapaika,

ajaksin kellegagi juttu, kes räägiks mulle

oma elust, probleemidest

ja võitudest naistemaailmas.

Aga me oleme ju õnnelikud, kui meie lapsed kasvavad,

teeme plaane,

mis saavad kunagi teoks, vaatame kaardi peal kohti

kuhu tahaksime reisida, ükskord pärast sauna

istusime järve kaldal, kui päike loojus,

ja tundsime,

et kadestame kalade veealust elu, haugi, särga

ja ahvenat, ilusaid loomi.

Maailm, vorm,

kajakad lõugavad,

kui armastan sind, langeb hoovi hommikuhelk.

 

 

 

 

 

 

 

 

Penti Sārikoski
Translated by Maima Grīnberga

Tirgus paviljonā, gaļas un siera, un dārzeņu smaržā,

sestdienas pēcpusdienas drūzmā, kad meitenītei paspruka

balons, sarkanā bumba

ātri cēlās

pret zilajām jumta konstrukcijām,

mani darbi un dienas, ātri ceļojumi,

kad jūra ir modusies, kaijas kliedz.

Mēs esam tik bezspēcīgi.

Nisena kafejnīcas augšstāvā skatījos fotogrāfijas,

kurās attēloti agrākie laiki, kad vīri

sēdēja ap galdu, lasīdami dzejoļus

un kūpinādami pīpi,

Ūnijas ielā saules staros zaigoja mašīnu jumti,

laistījās tulpes un narcises.

Šūpojos jūrā un skatījos, kā aiz zaļiem kalniem aust

saule, neko nedomāju, jutu, ka piedalos

pasaules ritumā, kustībā, nebeidzamajā

attīstībā, dzīvoju, strādāju, biju

pretrunīga sistēma, ilgojos

atgriezties Gruzijā,

ilgojos pēc tām dienām, kad rokas spēlēja

līksmas spēles, bezrūpīgi plunkšķēja ūdens!

Es sēdētu, gaidītu,

līdz galvā ienāktos dzejolis, un, kad tas būtu ienācies,

ļautu tam aizmirsties, vienkārši pamestu,

parunātos ar kādu, kas man stāstītu

par savu dzīvi, kļūmēm

un uzvarām sieviešu pasaulē.

Bet mēs taču esam laimīgi, kad bērni aug,

kaļam plānus,

kas noteiktā laikā īstenosies, meklējam kartē vietas,

kurp gribētos aizceļot, reiz pēc pirts, saulei rietot,

sēdējām ezera krastā

un jutām,

ka apskaužam zivju zemūdens dzīvi, līdaku, raudu

un asari, skaistos dzīvniekus.

Pasaule, forma,

kaijas kliedz,

kad mīlu tevi, starp namiem slīgst rīta blāzma.

 

 

 

 

 

 

 

 

Translated by Claes Andersson

 

I Saluhallen, i doften av kött och ost och grönsaker,

i lördagseftermiddagens trängsel, när ballongen rym-

de från

den lilla flickan, den röda bollen

steg snabbt

mot de blå takkonstruktionerna,

mitt arbete mina dagar, snabba resor,

när havet har vaknat, måsarna ropar.

Vi är så maktlösa.

I övre våningen på Nissens kafé tittade jag på bilder

från gångna tider, när mannen satt runt bordet läsande dikter

och rökande pipa,

i solskenet på Unionsgatan blänkte bilarnas tak,

tulpanerna och narcisserna prunkade.

Jag flöt i havet och såg, när solen steg upp bakom de

gröna

bergen, jag tänkte på ingenting, jag kände

att jag var med i världens gång, i rörelsen, i den

ändlösa

utvecklingen, jag levde, arbetade, jag var

ett motstridigt system, jag längtar

tillbaka till Grusien,

till dessa dagar, då mina hän­-

der lekte

glada lekar, vattnet skvalpade sorglöst!

Jag skulle sitta, vänta,

      att dikten mognade i mig, när den var färdig,

skulle jag glömma den, lämna den där,

           prata med någon, som berättade för mig,

om sitt liv, sina svårigheter

och segrar i kvinnovärlden.

Men visst är vi lyckliga, när våra barn växer,

vi gör upp planer,

   som förverkligas i sinom tid, vi söker på kartan,

ut platser

dit vi vill resa, vi satt en gang efter bastun

vid stranden av en sjö, när solen gick ner,

och vi kände

att vi avundades fiskarna deras undervattenliv,

gäddan, braxen

och aborren, vackra djur.

En värld, en form,

måsarna skriker,

  när jag älskar dig, faller morgonens skimmer in

över gränden.

 

 

 

 

 

 


  • Country in which the text is set
    Finland
  • Featured locations
    Helsinki
  • Impact
    The collection Kuljen missä kuljen (I wander where I wander) was published in 1965. The poems describe a poet lost in his writing and readers are invited to participate in this process. The collection opens with a series of poems devoted to Helsinki, which forms the backdrop to the poet’s wanderings, memories and impressions. The poems are collages that combine very concrete, rapid everyday scenes and events with political and existential musings.
     
    Although the poems were written in the 1960s, some of the places they refer to are still recognizable today (Kauppahalli, Kulosaaren Casino, Rautatieasema, Suurkirkko and Kaisaniemen puisto). Others have faded into history, like much of the former atmosphere of Finland’s capital.
     
    Saarikoski is regarded as an important modernizer of Finnish poetic language.

    Ritva Hapuli

     
  • Balticness
    As a central feature of Helsinki’s location, the Baltic Sea certainly forms part of Saarikoski’s poetic landscape. His work provides glimpses of the sea but also refers to it in terms of the geo-political neighbourhood along its shores.
  • Bibliographic information
    kuljen missä kuljen. Helsinki, Otava 1965; Tähänastiset runot. Helsinki, Otava 1978, 141-185.
  • Year of first publication
    1965
  • Place of first publication
    Helsinki, Finland